30.8.2018

Miten kevät onkin muuttunut syksyksi ?

Niinhän ne kirjoittelut tähänkin blogiin jäivät kun oikea "intiaanikesä" vei ajatukset muualle. Nyt kerätään satoa ja valmistaudutaan talveen.
jotenkin syksyistä
Viime viikolla Belgiassa (Kortrijk) käydessäni, myös siellä oltiin kovin syksyisiä. Kesän satoa kerättiin palstoilta ja kuitenkin purjoja sekä kaalintaimia vasta laitettiin vastakäännettyyn maahan, joten ilmeisesti eivät ihan heti odottele kovia pakkasia.
pienet taimet on alussa syytä suojata


uusittu mansikkapenkki

satoa on vielä paljon korjaamatta

paikalliset auringonkukat olivat vertaansa vailla 

jos yksittäinen kukka ei ollut suuri, niin koko kasvi oli pilviä hipova

vastaavia kasvimaita harvoin Suomessa näkee



jollain oli myös silmää estetiikalle


joko todella suuri perhe tai ruokavalio koostuu 100% chileistä