Syötävää


Kevät hankintoina

1.4.2016
Turun puutarhamessut

Mansikkavadelma (Rubus illecebrosus)



Mansikkavadelmaa kasvaa luontaisena Japanissa ja se on harvinainen Suomessa. Sen luontainen kasvuympäristö on 500-1500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Mansikka-vadelma leviää juurivesojen avulla ja se kasvaa pieneksi (40-60 cm) korkeaksi perennamaiseksi pensaaksi.

Mansikkavadelman lehdet ovat lehdykköjä, joissa on useampi eri lehdykkä. Lehdykät ovat vihreitä, sahalaitaisia ja pitkultaisia.

Mansikkavadelman kukinta ajoittuu kesäkuulle ja marjat kypsyvät elokuussa. Luontaisilla kasvupaikoilla se kukkii kesäkuusta lokakuulle asti. Kukat ovat kaksineuvoisia ja pölyttyvät hyönteisten avulla. Kukat ovat koristeellisen näköisiä. Ne ovat valkeita ja niissä on viisi terälehteä.

Marjat ovat punaisia, jotka muistuttavat ulkonäöltään vadelmaa. Maultaan ne ovat makeita, mutta suhteellisen mauttomia. On sanottu, että keittäminen esimerkiksi hilloksi lisää marjan makua. Soveltuu myös käytettäväksi muiden marjojen kanssa. Viihtyy ravinnerikkaassa ja vettäläpäisevässä maassa. Soveltuu niin aurinkoon kuin puolivarjoon.

Menestymisvyöhyke: I-II
Ph suositus: 6.6 to 7.5
Aurinkoinen / puolivarjoinen

16.4.2016
Vaikka hankkimani taimi on vielä pieni, niin rupeaa jännittämään. Kuulin, että Helsingin seudulla viihtyessään leviää hyvin voimakkaasti ja on vuosittain kurissapidettävä. -> palstan uusi rikkaruohoko ? Vai yhden kesän tuttavuus..
14.5.2016
Istutettu entiseen "minttupenkkiin". Eli jos viihtyy, on tilaa kasvaa ja levitä. Pohjoisen tuulilta suojaa säleikköpuu aita.
10.6.16
Kasvu pysähtyi täysin istuttamisen jälkeen. Jurottaa tekemättä mitään-
6/17
Säilyi talven ylitse hengissä. Näin viikko ennen juhannusta, n. 15 cm korkea ja hieman leveämpi "puska". Katsotaan saanko maistiaisia jo tänä kesänä.


Marjasinikuusama ' Docz Velikana' / 'Bakczarskaja Jubilejnaja'


Makeasinikuusama (Lonicera caerulea var. kamtschatica) on hieno marjakasvi, joka on erittäin terveellinen, hyvänmakuinen sekä helppo viljeltävä.

Makeasinikuusamaa on kutsuttu 'Ikuisen nuoruuden marjaksi'. Marjat sisältävät erittäin runsaasti vitamiineja sekä jopa kaksi kertaa enemmän antioksidantteja kuin luonnonmustikat. Marjat ovat ihania herkuteltavaksi sellaisenaan, sopivasti makeita, maukkaita sekä hapokkaita. Ne sopivat mainiosti myös leivontaan, jälkiruokiin sekä pakastukseen. Poimimisen jälkeen ne säilyvät pitkään hyvinä, parhaimmillaan viileässä yhdestä jopa kahteen viikkoon.

Makeasinikuusama on ollut pitkään tärkeä ravinnon ja vitamiinien lähde paikalliselle väestölle Venäjällä, Pohjois-Kiinassa sekä Kanadassa. Vuosien jalostustyön jälkeen viimeaikoina on saatu viljelyyn monia uusia lajikkeita, jotka ovat huomattavasti makeampia sekä suurimarjaisempia kuin aikaisemmin saatavilla olleet kannat.

AIKAISTA SATOA

Makeasinikuusama kukkii aikaisin ja on hyvä mesikasvi kevään hyönteisille. Kukinta ei ole hallanarka, sillä kukat kestävät jopa - 8 asteen yöpakkasia. Pitkulaiset, soikeat siniset marjat kypsyvät marjakasveista kaikkein ensimmäisenä, jo ennen mansikoita. Anna sadon silti kypsyä rauhassa ja poimi marjat vasta 7-10 päivää värittymisen jälkeen, sillä paras aromi kehittyy täysin kypsiin marjoihin. Lajikkeiden välillä on eroja makeuden ja hapokkuuden välillä. Vierekkäin tulee istuttaa aina 2-3 eri lajiketta, sillä ristipölytys lisää merkittävästi sadon määrää sekä laatua.

AURINKOINEN KASVUPAIKKA

Kasvupaikaksi sopii tavallinen multaisa puutarhamaa. Sopivin maan pH-arvo on 5,5 - 6,5 eli mielummin hieman hapan kuin runsaasti kalkittu. Kasvualustan tulee olla vettä läpäisevää, jotta märkyys ei vaivaa juuristoa. Tasamaalla taimet voi istuttaa loivaan kohopenkkiin tai harjuun.

Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen, jotta marjoihin kehittyy paras aromi sekä makeus. Pensaat ovat luontaisesti erittäin terveitä sekä talvenkestäviä. Pakkasta ne ovat kestäneet jopa - 40 asteeseen saakka eli kasvatus onnistuu Pohjois-Suomea myöten.

Hyötypuutarhan lisäksi makeasinikuusama on hyvä aidanne- ja suojapensas. Sitovan juuristonsa ansiosta se on hyvä myös rinteissä.

LANNOITUS, KASTELUA JA LEIKKAUS

Vuosittaiseen ylläpitolannoitukseen sopii parhaiten marjaravinne, joka parantaa sadontuottoa eikä rehevöitä kasvua liikaa. Pensaat kasvavat vähitellen noin 1-2 metrin korkuisiksi ja 1-1,5 m leveiksi. Leikkaustarve on vähäistä ja taimet saavat kasvaa ensimmäiset 5-7 vuotta rauhassa. Tämän jälkeen niitä voidaan tarvittaessa harventaa poistaen huonokuntoisia oksia. Muista kuivina kesinä kastella taimia, jotta marjoista kehittyisi mahdollisimman kookkaita.

14.5.2016
Täysin aurinkoista paikkaa ei löytynyt, mutta kokeillaan miten menestyvät hajavalossa osana marjatarhaa
6/17
Molemmat säilyivät verkotettuina ilman talvivaurioita


9.4.2016

sadepäivinä pitäisi pysyä kaukana nettikaupoista.

Actinidia kolomikta 'Vitakola'



Runsaasti marjova kiinanlaikkuköynnös, jonka suuret marjat voivat olla jopa 4-4,5 cm:n pituisia. Ne kypsyvät elokuussa ja sisältävät runsaasti
C-vitamiinia. Kukkii keväällä valkoisin, sitruunantuoksuisin kukin. Tarvitsee pölyttäjän. Kasvukorkeus 3-4 m.
Kaunis myös koristeena, osa lehdistä on näyttävästi valko-punakirjavia. Huom. lehtien kirjavuus lisääntyy kasvin ikääntyessä, nuorien taimien lehdet ovat vihreitä.

Entuudestaan mökin länsipäädyssä alkukesästä komeasti kukkiva, kirjavalehtinen kiinanlaikkuköynnöksen hedekasvi mikä ei tuota marjoja, jonka onnistuin kasvattamaan pistokkaasta. Lisäksi itsepölytteinen Actinidia kolomikta 'Annikki' ja nimeämätön emikasvi. Kolmas satoa tuottava edellisten lisäksi täydentää mukavasti köynnösvalikoimaa.

19.5.2016
'Vitakola' taimi saapui postissa. Pituutta oli valmiiksi jo yli metri, joten toivoa saada satoa jo ensi vuonna.
17.7.16
Ilmeisesti juurtumassa,kun versot ovat alkaneet venymään pituutta.
6/17
Näyttäisi menehtyneen

Japaninvatukka Rubus phoenicolasius



Japaninvatukka on köynnöstävä pensas, johon tulee herkullisia, makeita oranssin/tummanpunaisia marjoja. Helppo kasvattaa vaikkapa aitaa vasten. Verso kukkii ja marjoo toisena vuotena kuten tavallinen vadelma. Verso ja nuppu koristeellisen punaruskean nukan peittämää. Kasvia kutsutaan myös japanilaiseksi viinivadelmaksi.

6/17
Versot paleltuivat maa rajaan asti. Versoo kiitettävästi.


Alaskanvatukka Rubus spectabilis 'Olympic Double'



Alaskanvatukka kukkii runsaasti kerrotuin, pinkinpunaisin kukin alkukesällä. Loppukesällä kasvustoihin kehittyvät oranssit/punaiset marjat ovat koristeellisia sekä hyvänmakuisia. Pitkäversoisena alaskanvatukka sopii kasvamaan esim. vasten säleiköitä, aitoja ja pilareita. Vapaasti kasvaessaan se muodostaa lamoavia ja reheviä kasvustoja.
Vuosittain kasvustosta poistetaan kuivat oksat, pitkiä versoja voidaan halutessa lyhentää.

6/17
Verson latva paleltui. Ei kukkinut sivuversoista

Mesimarja (Rubus arcticus)

Säilyi ruukussa talven 16/17 yli. Versoja ruukun täydeltä ja kukinta runsasta. Odottelen pölytyksen onnistumisen tuloksia.

Japaninruusukvitteni – CHAENOMELES JAPONICA (ROSENKVITTEN)


Japaninruusukvittenin oranssinpunaiset kukat avautuvat touko–kesäkuun vaihteessa. Syksyllä pensaan alaoksilla erottuvat keltaiset, omenankaltaiset hedelmät. Japaninruusukvitteni on hyvin terve eikä se kaipaa voimakasta leikkaustakaan. Vanhasta pensaasta voi poistaa vuosittain keväällä tai kukinnan jälkeen ränsistyneimpiä oksia. Pensaasta tulee vajaan metrin korkuinen. Versojen kärjet paleltuvat herkästi hangen yläpuolelta, mutta lumen suojassa olleet oksat kukkivat ja tuottavat satoa IV-vyöhykkeellä saakka.

Käyttö: Sitrushedelmälle maistuva ja tuoksuva, muhkurainen hedelmä kypsyy vasta syys–lokakuussa, ja se on kypsänäkin kova. Raa’an hedelmän voi jälkikypsyttää sisällä, jos pakkaset uhkaavat pilata hedelmät. Ne säilyvät huoneenlämmössä useita viikkoja. Hedelmät sisältävät runsaasti pektiiniä, hedelmähappoja ja C-vitamiinia (noin 220 mg/100 g), mutta vähän sokeria. Ne sopivat erinomaisesti mehun, hillon, soseen, viinin ja liköörin valmistukseen. Ennen käyttöä hedelmistä poistetaan haitallisia aineita sisältävät siemenet.
Lajikkeita: hedelmänviljelyä varten on jalostettu vähäokaisia lajikkeita, kuten ’Cido’, ’Sirius’ ja ’Venus’. Laukaassa Keski-Suomessa jalostettu ’Sirius’ tuottaa hedelmiä yksinäänkin, mutta sato suurenee ristipölytyksen ansiosta, kun sen rinnalle istutetaan ’Venus’. Näiden kotimaisten uutuuspensaiden hedelmät kypsyvät jo elokuun lopussa.
Kasvupaikka: aurinko; kasvualusta kuivahko–tuore, runsasravinteinen, läpäisevä ja hyvin kalkittu (pH noin 6).
Vyöhykkeet: I–III(IV).
Taimiväli: noin 80 cm.

Mansikka
Vaikka vanha mansikkamaa käännettiin kasvihuoneen pohjaksi, kun kyllästyin toivottomaan taisteluun rastaita vastaan. Aika kultaa muistot ja ajattelin kokeilla pienimuotoista syöntimarja kasvatusta.

'Korona'
Kymmenen pottitainta Oriveden Hankkijan myymälästä 7,90€. Hyvin juurtuneita vaikkakin maanpäällinen versosto vaatimaton. Viikko istuttamisen jälkeen ensimmäiset kukat.

'Ananasmansikka'  Fragaria × ananassa ´Pineberry´
Fragaria × ananassa ´Pineberry´

Kun joka vuosi tulee hankittua jotain uutta kokeiltavaa, oli pakko hankkia myös tämä lajike ja katsoa pitävätkö myyntilupauksen tekstit paikkaansa. Paljasjuuritaimia 6 kpl melkein 8 euroa, mutta astiataimena olisi ollut 7€/kpl joten katsoin riskin kasvuunlähdön onnistumisesta saavutetun edun arvoiseksi. Tosin saapuneet juurakot eivät luvanneet mitään hyvää.
Mielenkiinnosta, olisi hauska tietää miten eroaa 'Snow White' , 'White Carolina''White Dream'  lajikkeista, joita myös myydään ananasmansikka nimikkeellä.
Ananasmansikat ovat hieman normaalia mansikkaa pienempiä, valkoisia ja niiden siemenet ovat punaiset. Itse mansikkalajike on vanha, mutta makua ja viljeltävyyttä on parannettu risteyttämällä mansikkalajeja keskenään. Kestää talven koko maassa.
Ananasmansikan väristä on myös hyötyä, sillä linnut eivät yleensä koske marjoihin. 

'Vadelmamansikka'  Fragaria × ananassa ´Mieze Schindler´ 
Fragaria × ananassa ´Mieze Schindler´


Samassa setissä ananasmansikan kanssa tullut toinenkin erikoisuus. Nämä juurakot olivat juuri sellaisia kuin oletinkin niiden olevan.

Hauska erikoisuus, joka on saatu risteyttämällä eri mansikkalajeja. Herkulliset marjat ovat pienemmät kuin tavallisella puutarhamansikalla, mutta maku on ainutlaatuinen: vadelmaisen mansikkainen. Marjominen alkaa yleensä vuoden tai parin päästä istutuksesta. Sopii mainiosti aurinkoiselle paikalle ruukkuistutuksiin, avomaalle, kasvihuoneeseen tai amppeliin. Monivuotista vadelmamansikkaa hoidetaan kuten muitakin puutarhamansikoita.

Satokausi: heinä-elokuu
Kasvukorkeus: 15-20 cm
Kasvupaikka: aurinkoinen
Talvenkesto: koko maa




6/16
Jättivadelma 'Glen Ample'

Tämäkin lajike täysi arvoitus.
Erinomainen vadelma, jonka marjat ovat kooltaan lähes kaksinkertaiset muihin lajikkeisiin verrattuna. Marjat ovat pyöreän kartiomaisia ja mehukkaan aromaattisia. Satokausi jatkuu pitkään. Marjojen poiminta on helppoa satoversojen asennon ansiosta. Versot ovat piikittömiä, pystykasvuisia ja elinvoimaisia. Toimituskorkeus 20-25 cm.

HELPPOHOITOINEN

Kukinta: kesä-heinäkuu
Satokausi: heinä-elokuu
Kasvukorkeus: 150-200 cm
Kasvupaikka: aurinkoinen, suojaisa
Vyöhykkeille: I-III (IV)


Ensimmäiset omat chilit valmiita kuivattaviksi 8.8.16. Optimaalinen sää on tasoitti satovaiheeseen pääsyä avomaalla ja kasvihuoneessa.