Me kaikki viime vuosituhannen kasvatit olemme varmaan lapsuudessa maistaneet metsäkäenkaalia eli ketunleipää(Oxalis acetosella). Nyt myöhemmin sen on moni unohtanut vaikka sitä voisi mainiosti käyttää kohtuudella niin salaatteihin kuin keittoihin ja valkoisia kukkia vaikka salaatin koristeeksi. Siksi olen antanut sen kasvaa mökin perennapenkissä, jonne se on jonkin taimen mukana kulkeutunut. Välillä se lähes katoaa, ilmestyäkseen uudelleen jossain toisaalla.
Kolmiokäenkaalia (Oxalis triangularis) monine lajikkeineen kasvatetaan ruuukkukasvina, vaikka sitä voidaan kasvattaa menestyksekkäästi myös ulkona daalioiden tapaan. Alkuperältään Etelä-Amerikkalaisena se viihtyy yllättävän hyvin Suomen vaihtelevassa kesässä. Myös sen lehtiä voidaan käyttää koristamaan ja maustamaan kesäisiä salaatteja.
Nyt tarinointi lähti sivuraiteelle kun alkujaan piti jatkaa eilen aloittamaani hyötykasvikokeilujen (ehkä) sarjaa.
Olen kerran aiemmin kokeillut Ocaa, mukulakäenkaalia (Oxalis tuberosa) aika surkein tuloksin. Vaikka se ei ole kotoisin ihan sieltä missä pippuri kasvaa, vaan Andeilta kuten peruna, se ei ole oikein saanut täällä jalansijaa, vaikka harrastelijat viljelevät sitä Keski-Euroopassa ja läntisessä saarivaltiossa. Siitä on olemassa mukuloiden kuoren väriltä vaihtelevia lajikkeita, kuten potussa. Ajattelin vielä kerran kokeilla onko niiden välillä satoeroja.
Lyhyen päivän kasvina oca ei oikein innostu syötäviä mukuloitaan kasvattamaan ennen syyspäivän tasausta, joten sitä kannattaa viljellä puolivarjoisella paikalla ruukuissa, jotka voi viedä tarvittaessa suojaan syksyn kylmeneviltä säiltä. Vaikka sen versot kestävät pikku pakkasia, niiden paleltuminen häiritsee mukuloiden kehittymistä ja jo siitä syystä sato saattaa jäädä vähäiseksi.
Eli nämäkin mukulat multaan, odottamaan lumien sulamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti